James Cameron ja parempaa scifiä

Palatakseni vielä aiheeseen: Miksi en ole käynyt katsomassa Avataria? Kun Avatar oli ilmestymäisillään, yritin ympäripuhua veljeäni lähtemään katsomaan sen kanssani. Mutta veljeni ympäripuhuikin minut erittäin hyvällä argumentilla: Se, että elokuva on 3D-tuotos ja hienosti tehty, teknisen osaamisen näyte, ei ole veljelleni eikä niin ikään minulle mielekäs syy mennä katsomaan elokuvaa. Olen paljon kiinnostuneempi kolmiulotteisesta kirjoittamisesta. Elokuva on toki audiovisuaalinen media, mutta ainakin minulle se audiovisuaalisuus on väline, työkalu, jolla tuetaan tarinankerrontaa; se ei ole itsetarkoitus. Sama pätee vaikka näyttelijöihin tai mihin tahansa muuhun elokuvan osa-alueeseen. Osa-alueet voivat loistaa erityisen ansioituneina suorituksina, mutta lopulta yksittäiset suoritukset ovat vain yksittäisiä suorituksia, ja mielekäs elokuva on mielekäs kokonaisuus. Ehkä Avatar on mielekäs kokonaisuus, mutta niin vahvasti se on alkanut vaikuttaa joltain ihan muulta, että taidan veljeni tavoin jättää sen väliin ja odottaa hetkeä jolloin samaa tekniikkaa käytetään onnistuneesti jossain vähän kiinnostavammassa ympäristössä.

En edes tiedä miksi minun pitää perustella sitä etten ole käynyt katsomassa jotain elokuvaa. En yhtään epäile, etteikö se ansaitse teknisiä palkintoja. Mutta innovatiivisuus ei ole aina se tärkein juttu. Yleensä riittää, että tekee tutut jutut hyvin. Aihetta sivutaan myös uusimmassa Bombcastissa:

Uusin Giant Bombin Bombcast on kuultavissa täällä. Avatarista aletaan puhua n. 1 t 9 min kohdalla.

Mikäli videopelit ja yleinen nörtteily kiinnostaa, on Giant Bombin nörttien jutustelu hauskaa kuunneltavaa. Uudet jaksot ilmestyvät tiistaisin Yhdysvaltain aikaa.

Tekniikan rattaiden tulisi tietenkin pyöriä eteenpäin. Itselle elokuvan konseptin pitää kuitenkin olla jotenkin houkutteleva. En nyt tarkoita mitään "high concept" -juttua, vain, että tarina ja hahmot ovat sen verran puoleensavetäviä, että asioista tahtoo ottaa selvää. Siinä mielessä edelleen parasta scifiä tarjoilee vajaan kymmenen vuoden takainen, lyhytikäiseksi jäänyt kulttiklassikko Firefly. Ja jos Firefly ei ole tuttu sarja, etkä ole scifin ystävä, älä anna scifi-termin karkoittaa hyvän sarjan ääreltä. Firefly on draamaa, joka vain sattuu tapahtumaan avaruudessa. Se käyttää toki huolella ja rakkaudella tehtyä maailmaansa onnistuneesti hyväkseen, mutta hahmot ovat sellaisenaan kiinnostavia ja teemat universaaleja tai meidän maailmamme kanssa analogisia.

Ja nyt kun Fireflyn mainitsin, voisinkin kasata listan suosikkisarjoistani ja kirjoittaa niistä jonkinlaiset analyysit. Palaan asiaan.

Mutta tiedättekö mikä on huvittavaa? Ne Citymarketeissa pyörivät videoluupit, joissa jonkun eteerisen valmismusiikki ja -maisemamaton päällä on lainaus joltain Kierkegaardilta; ikään kuin kasvoton jättielintarvikevähittäismyyntiketju yrittäisi esiintyä sielukkaana.

Bioware ei petä. Oscar-ehdokkuudet julkistettu.

Tärkein ensimmäiseksi: Mass Effect 2 on aivan mahtava peli. Se on nörttien nörteille kirjoittama, ajoittain huvittavan vaivaannuttava scifi-eepos, joka tarjoilee pelaajalleen maailman, joka on niin hahmojen, juonenkuljetuksen, kuin audiovisuaalisen estetiikankin suhteen valovuosia kilpailijoita edellä. Myös pelimekaniikka on hiottua ja pelaaminen yksinkertaisesti kivaa. Sitä paitsi, pelissä pääsee panemaan seksikkäitä alieneita ja pelastamaan galaksin. Mitä muuta sitä nörtti voi toivoa? Eipä juuri muuta. Pelattuani pelin läpi kahdessa vuorokaudessa, huomasin pelikellon näyttävän hieman yli 30 tuntia.

En varmasti ole ainoa joka on turhautunut seuratessaan haastatteluita, joissa Kathryn Bigelow'lta kysellään miltä tuntuu olla "ensimmäinen nainen joka voitti DGA:n" ja "neljäs nainen, joka on saanut parhaan ohjauksen Oscar-ehdokkuuden." Ikään kuin olisi sivuseikka kuinka helvetin hieno elokuva The Hurt Locker on. Paljon kiinnostavampaa on, että ohjaajalla on pimpsa eikä pippeli. Surullisinta tässä tilanteessa on se, että innokkaimmin sukupuolikysymystä tästä ovat vääntämässä naiset. Varsinkin kun kyseessä on elokuva, jossa ei millään tapaa viitata minkäänlaisiin sukupuolikysymyksiin (vaikka siinä käsitelläänkin psyyken ominaisuuksia, joiden on tyypillisesti ajateltu olevan useammin miehisiä attribuutteja).

Bigelow, Renner, Boal ja kumppanit ansaitsevat kyllä kaikki 9 ehdokkuuttaan. Valitettavasti Avatar nappaa parhaan elokuvan palkinnon, joka ystävääni lainatakseni on "pahin oikeusmurha ikinä, vaikka vastassa olisi pelkkiä 50 Centin musiikkivideoita." Mainittakoon tähän väliin etten ole Avataria nähnyt, joten en sinänsä voi esittää argumentteja elokuvan laadun suhteen. Kuulopuheiden ja näkemäni materiaalin perusteella ei juuri kiinnosta kyseistä eeposta nähdäkään. Kuten mainittua, olen hyvän scifin ystävä, vaikka se olisikin vähän tyhjänpäiväistä hömppää. Mutta teknologiamasturbaatio tulisi mielestäni palkita lähinnä tekniikkapuolen palkinnoilla. Ja vaikka parhaan kuvauksen pystillä.

Miksi sitten olen niin kiinnostunut Oscareista? Eivätkö ne ole ihan höpöhöpöä?

Oscarit eivät suinkaan ole mikään laadun mittari. Parhaan elokuvan palkinto on mennyt oikeaan osoitteeseen viimeksi joskus vuonna 1993. Ja voiko kukaan ottaa tosissaan organisaatiota, joka äänestää The Golden Compassin erikoistehosteet paremmiksi kuin Transformersin? Ei tietenkään, mutta jännäänkin lähinnä sen puolesta, että The Hurt Lockerin (jota Suomessa levitetään huiman yhden kopion voimin) kaltaiset elokuvat, joita ei ole nähnyt kuin tuottajan kaverit ja vahingossa väärään saliin kävelleet, saisivat enemmän julkisuutta ja sitä myöten potentiaalisia katsojia. Kun kerrankin jonkun on annettu tehdä hyvä elokuva, soisi ihmisten antavan sille mahdollisuuden.

Ja jos Farmiga ei saa parhaan naissivuosan Oscaria Up in the Airista, en katso Oscareita enää koskaan. Ainakaan vuoteen.

The Hurt Lockeria on alettu näyttää muulloinkin kuin keskellä yötä, joten käykää katsomassa, jos ette vielä niin ole tehneet.